On ikävä, on iloa

Ikävä ja iloa, molempia on. Sunnuntaina aamupäivämessun jälkeen sain kuulla, että suntiomme Olli on kuollut, se oli kaikkein ikävin sen päivän kohdalle osunut juttu. Kun muistaa sen, että minäkin olen tuntenut hänet jo monta vuotta, suntionakin ehti olla kymmenisen vuotta. Aina sitä oli valmiina lähtemään kolehdinkeruuseen, jumalanpalvelusten avustajanakin olin pariin kertaan projektikuorojen mukana. Vieläkin olen mukana, nyt olen parinkymmenen laulajan kuorossa, joka sekin on hieno juttu, en kyllä ikinä olisi osannut kuvitella laulavani seurakunnan kuorossa! Joskus se elämä vaan kiepauttaa menemään, vaikka ei olisikaan siihen niin varautunut. Mahtavaa, iloa, onnea, ikävää, kaikkia näitä mahtuu elämään!